Paikallinen aika: 
Lämpötila tänään: 8 °C /
46.4 F
Ranuan eläinpuistossa on vuosien varrella hoidettu yli 90 eri eläinlajiin kuuluvia luonnonvaraisia eläimiä. Yleisimpiä lajeja ovat olleet laulujoutsen, kanahaukka, huuhkaja, kurki, telkkä ja helmipöllö sekä nisäkkäistä muun muassa saukko. Harvinaisempia hoidokkeja ovat olleet kompassinsa sekoittanut kattohaikara sekä harmaahylkeen kuutti, joka jostain syystä oli eksynyt omakotitalon pihaan kilometrien päähän merestä.
Loukkaantunutta luonnoneläintä hoidettaessa tavoite on aina eläimen kuntouttaminen ja palauttaminen luontoon. Jos eläin kuntoutuu vain osittain eli siten, että se ei pysty selviämään luonnossa mutta sillä on mahdollisuus kivuttomaan, hyvään elämään ihmisen hoidossa, saattaa se jäädä pysyvästi meille tai johonkin toiseen eläintarhaan viranomaisten myöntäessä siihen luvan. Usein luonnoneläin on jo varsin huonossa kunnossa kun sen hätä huomataan ja se saadaan kiinni, joten moni on liian heikossa kunnossa selvitäkseen ja useimpien vain osittain kuntoutuneiden yksilöiden kohdalla sijoittaminen eläintarhaan ei ole tarkoituksenmukaista. Näissä tapauksissa eläin tulee lopettaa ilman aiheetonta viivytystä kärsimyksen välttämiseksi.
HUOM! Juuri nyt emme voi ottaa vastaan hoivaeläimiä suoraan luonnosta tautisuojaukseltaan sopivien tilojen puuttumisen vuoksi. Annamme kuitenkin neuvoja tarvittaessa sekä kansalaisille, että eri toimijoille kuten viranomaisille sekä teemme yhteistyötä eri tahojen kanssa hoivaeläintoiminnan kehittämiseksi Suomessa. Lisäksi tarjoamme mahdollisuuksien mukaan pysyviä tarhapaikkoja niille eläimille, joiden luontoonpalauttaminen ei ole mahdollista ja joiden kohdalla tarhasijoitus on kokonaisharkinnan pohjalta perusteltu ratkaisu. Nämä pohditaan kuitenkin aina tapauskohtaisesti ja yhteistyössä asianosaisten viranomaisten kanssa.
Tarvitseeko villieläin apua?
Jos löydät yksinäisen, avuttomalta vaikuttavan eläimenpoikasen, malta mielesi ja tarkkaile tilannetta jonkin aikaa etäältä ja kysy tarvittaessa neuvoa ennen tilanteeseen puuttumista. Useiden eläinten poikaset voivat lepäillä ja liikkua etäälläkin emostaan eivätkä silti läheskään aina tarvitse ihmisten apua. Monet linnunpoikaset lähtevät pesästään lentokyvyttöminä ja osa varsin untuvaisina ja emo ruokkii niitä maahan monesti ihmisen katseilta salaa. Oravanpoikaset saattavat joskus olla hyvinkin pelottomia ja uteliaita ihmistä kohtaan siitä huolimatta, että emo hoitaa niitä. Pienet kauriinvasat luottavat suojaväriinsä ja liikkumattomuuteen levätessään piilopaikassa emää odotellen, eivätkä välttämättä lähde karkuun edes aivan lähellä olevaa ihmistä. Rusakko jättää poikasensa piiloon yksittäin sinne tänne, ja käy vain hyvin pikaisesti imettämässä niitä yleensä hämärän turvin.
Tarpeettomasti tilanteeseen puuttuminen voi johtaa siihen, ettei poikasta pystytä pelastamaan tai palauttamaan luontoon – ihmisen on vaikea korvata emon antamaa hoivaa. Myös liian läheltä tilannetta seuraileva ihminen voi pelottaa emon niin, ettei se tule hoitamaan jälkikasvuaan. Toisaalta esimerkiksi maasta löytynyt tervapääskyn poikanen on aina apua vailla. Avuntarpeen tunnistaminen ei siis ole aina helppoa, vaan edellyttää useimmissa tilanteissa eläinlajin ja sen elintapojen tuntemista. Jos eläin on selkeästi loukkaantunut tai nääntynyt tai olet epävarma siitä, tarvitseeko se apua, ota yhteyttä esimerkiksi eläintenhoitajiimme, Korkeasaaren villieläinsairaalaan, läänin eläinsuojeluvalvojaan tai paikallisiin luonnoneläimistä kokemusta omaaviin eläinsuojeluyhdistyksiin tai vastaaviin tahoihin neuvojen ja toimintaohjeiden saamiseksi.
Mistä neuvoja ja apuja?
Yleiseen hätänumeroon (112) voi soittaa, jos eläin aiheuttaa vaaraa ihmisille tai eläimen pelastamisessa tarvitaan viranomaisten erityiskalustoa tai muuta kiireellistä viranomaisapua. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi moottoritiellä tai kaupunkialueella juokseva tai jäihin pudonnut hirvi tai poro sekä kolarissa loukkaantunut hirvieläin tai suurpeto, tai tilanne jossa esimerkiksi viranomaista tarvitaan lopettamaan eläimeen kohdistuva väkivalta tai muu vakava kärsimys. Hätäkeskus arvioi tällöin avuntarpeen sekä sen, mikä viranomaistaho on oikea auttamaan. Pääsääntöisesti hätäkeskus ei kuitenkaan ole se paikka, johon eläinten ongelmatilanteista soitetaan.
Jos löysit linnunpoikasen, niin täältä löydät neuvoja miten toimia: https://tiedostot.birdlife.fi/julkaisut/linnunpoikaset-BirdLifeSuomi.pdf
Yhteystietoja:
Luonnonvaraiset hoivaeläimet:
Ranuan eläinpuiston eläintenhoitajat 040 183 7309
Korkeasaaren villieläinsairaala (kiireelliset neuvonnat) 040 334 2954, neuvoja löydät myös heidän nettisivuilta
Heinolan lintuhoitola, 050 5951415 ja 050 595 51416, lintuhoitola@heinola.fi
Luonnonvaraisten eläinten hoitola Orimattila, Sari Valtanen 040 735 44 70
Lapin läänin eläinsuojeluvalvoja Nina Rissanen 040 7151793
Oma paikallinen eläinlääkäri – sekä yksityiset klinikat että kunnallinen eläinlääkäri voivat usein auttaa etenkin, jos eläimen vammat täytyy arvioida tai eläin pitää lopettaa. Kannattaa ennen paikalle menemistä soittaa ja kysyä kuinka toimia, esimerkiksi päivystävä kunnaneläinlääkäri voi olla eri toimipisteessä kuin oletat tai vaikkapa tilakäynnillä eikä siksi ole tavattavissa vastaanotolla.
Villieläin ei ole kuten lemmikki
Villieläinten hoito ja kuntouttaminen on erikoisosaamista edellyttävää työtä, ja usein lajikirjon ja tilanteiden monimutkaisuuden vuoksi ammattilaisillekin haastavaa työtä. Oikea käsittely, oikeanlaiset pito-olosuhteet ja ruokinta sekä liian vaikeiden terveysongelmien mahdollisimman aikainen tunnistaminen ovat edellytyksiä sille, että eläin voidaan hoitaa tehokkaasti ja toisaalta olla aiheuttamatta sille lisää stressiä ja kärsimystä pitkittyneillä tai väärillä hoitotoimilla.
On tärkeää muistaa, että villieläimelle ihmisen hoitoon joutuminen on aina iso stressi. Edes vakavasti loukkaantunut villieläin ei saa ihmisen läsnäolosta turvaa tai helpotusta, vaan yleensä sen kokema pelko ja kärsimys lisääntyvät. Sen vuoksi tarpeetonta käsittelyä ja esimerkiksi eutanasian tarpeetonta pitkittämistä tulee välttää.
Loukkaantuneiden tai muutoin avuntarpeessa olevien eläinten auttaminen ja avun puute herättävät usein paljon keskustelua ja tunteita. Tämä on varsin ymmärrettävää ja on myös totta, että Suomesta valitettavasti suurelta osin puuttuu lainsäädännön turvaama ja yhteiskunnan rahoittama järjestelmä avuntarpeessa olevien luonnoneläinten auttamiseksi tehokkaasti.
Silti on muistettava, että monien tilanteiden ratkaiseminen on aidosti erittäin haastavaa, eivätkä läheskään kaikki auttamisen keinot, jotka teoriassa voisivat tulla kyseeseen, ole todellisuudessa kohtuullisin resurssein käytettävissä. Eikä eläimen auttaminen aina ole läheskään ongelmatonta eläimen itsensä kannalta – eläimelle aiheutettavan stressin ja kivun pitkittämisen tarkoituksenmukaisuutta on arvioitava suhteessa siihen, mitkä ovat todelliset mahdollisuudet sen kuntouttamiseksi.
On luonnollista haluta aina yrittää auttaa eläintä, mutta on myös armeliaisuutta eläintä kohtaan pyrkiä tunnistamaan tilanteet, joissa avusta suurella todennäköisyydellä ei ole eläimelle pysyvää hyötyä. Tällöin eutanasia on useimmiten paras ratkaisu, ja etenkin tilanteessa toimivien viranomaisten ja muiden ammattilaisten tulisi saada tehdä tarvittaessa tämä päätös ilman kohtuutonta painostamista. Eutanasiaa ei tietenkään tule pitää automaattisena ratkaisuna, vaan eläinsuojelulainkin mukaan loukkaantunutta tai muuten hädässä olevaa eläintä tulee pyrkiä auttamaan.
Kuka saa hoitaa villieläintä tai lopettaa eläimen?
Vaikka lainsäädännön mukaan avuntarpeessa olevaa villieläintä tulee pyrkiä auttamaan, jää pykälissä varsin avoimeksi sen, kenellä tämä velvollisuus missäkin tilanteessa on ja millaista apua eläimille tulisi tarjota.
Periaatteessa kuka tahansa ottaa avuntarpeessa olevan villieläimen lyhytaikaisesti haltuun ensiavun antamista tai eläimen hoitoon toimittamista varten. Käytännössä tämä kuitenkin edellyttää riittäviä tietoja tilanteen arvioimiseksi ja taitoa käsitellä eläintä turvallisesti, sillä osaamaton puuttuminen voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä niin eläimelle kuin auttajallekin.
Lyhyen ensiavun jälkeen eläin on sen tilan salliessa vapautettava takaisin luontoon tai toimitettava rekisteröityyn luonnonvaraisten eläinten hoitolaan. Jos eläintä ei voida vapauttaa eikä sen asianmukaista hoitoa voida järjestää, eläin on lopetettava. Luonnonvaraisten eläinten varsinaista, ensiavun ylittävää hoitolatoimintaa saa harjoittaa vain toimija, joka on tehnyt toiminnastaan eläinten hyvinvointilain mukaisen ilmoituksen Ruokavirastolle. Ruokavirasto pitää ensiapuna esimerkiksi kylmettyneen eläimen lämmittämistä tai ikkunaan törmänneen linnun seuraamista muutaman tunnin ajan. Lisätietoja aiheesta löydät Ruokaviraston sivuilta.
Luonnonvaraisten eläinten hoito vaatii erityisosaamista sekä eläinlajille ja sen terveydentilalle soveltuvia tiloja. Eläinlääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä sekä niihin liittyvästä hoidosta ja lääkityksestä päättää eläinlääkäri. Lääkkeen käytännön antaminen tai muu eläinlääkärin ohjeistama hoito voi tilanteesta riippuen olla muun osaavan henkilön toteutettavissa.
Jos eläin täytyy ottaa kiinni ja kuljettaa ensiapuun tai hoitolaan, on huomioitava sekä ihmisten että eläimen turvallisuus. Esimerkiksi petolintua käsiteltäessä on suojauduttava kynsiltä ja nokalta. Hyvästä hygieniasta on huolehdittava mahdollisten tartuntatautien vuoksi. Eläintä on käsiteltävä rauhallisesti ja siten, ettei kiinniotto tai kuljetus aiheuta sille tarpeetonta lisävammautumista tai stressiä. Pienen eläimen tilapäiseen kuljettamiseen soveltuu usein rauhallinen, pimeähkö ja riittävästi ilmastoitu pahvilaatikko, jonka pohjalle voidaan laittaa esimerkiksi sanomalehteä tai muuta tarkoitukseen sopivaa materiaalia. Kaikki käsittely ja häiriö tulee minimoida – luonnoneläin ei saa ihmisen läheisyydestä turvaa, vaan ihminen on avuntarpeessa olevalle eläimelle lähinnä lisästressin aihe.
Luontoon vapauttaminen vaatii lajin ominaisuuksien tuntemista ja eläimen toimintakyvyn arviointia. Pelkkä näkyvän vamman paraneminen ei vielä tarkoita, että eläin selviytyy luonnossa. Arvioinnissa voidaan joutua huomioimaan esimerkiksi vuodenaika, eläimen ikä ja kehitysvaihe, ravitsemustila, vammoista mahdollisesti jääneet pysyvät haitat, höyhen- tai karvapeitteen kunto, kyky hankkia ravintoa ja paeta saalistajia sekä muuttavilla lajeilla muuttolennon ajankohta. Luonnonvaraisten eläinten hoitolassa tavoitteena on palauttaa eläin luontoon, ja hoidon kesto tulee pitää niin lyhyenä kuin eläimen asianmukainen kuntoutuminen sallii.
On tärkeää muistaa, että luonnonvaraista eläintä ei saa ottaa elätiksi tai lemmikiksi. Hoidon tavoitteena on eläimen kuntoutuminen ja palauttaminen takaisin luontoon mahdollisimman pian. Kun eläimen tila sallii, se on vapautettava. Jos eläintä ei hoidon jälkeen voida vapauttaa, se on joko lopetettava tai joissakin poikkeustapauksissa sijoitettava pysyvästi eläintarhaan mikäli tämä on mahdollista, tarkoituksenmukaista ja tarvittavat luvat ovat kunnossa.
Eläimen lopettaminen on syytä antaa ensisijaisesti eläinlääkärin tai esimerkiksi ampumalla lopettamisen taitavan henkilön tehtäväksi. Akuutissa hätätilanteessa eläimen kärsiessä voimakkaasti saa lopettamisen kuitenkin suorittaa kuka tahansa asian taitava henkilö. Yleistä ohjetta siitä, millä tavalla ja missä tilanteessa eri lajin villieläinten lopettaminen on välttämätöntä ja/tai sallittua ei voi antaa ilman, että väärinymmärrysten mahdollisuus on suuri. Harkinta on siksi tehtävä tapauskohtaisesti lainsäädäntö (kuten eläinsuojelulainsäädäntö ja luonnonsuojelulainsäädäntö) huomioiden ja tarvittaessa asiantuntijoiden ja eläinsuojeluviranomaisen (virkaeläinlääkärit ja poliisi) avulla.