Villisika

ELINTAVAT

Villisikaa tavataan laajasti Manner-Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Aasian alueilla. Suomeen villisikojen arvellaan saapunen idästä Karjalan kannaksen kautta. Nykyinen levinneisyys painottuu Etelä-Suomeen, mutta havaintoja vaeltavista villisioista on aina Oulun seuduilta saakka. Villisiat viihtyvät rehevissä lehti- ja sekametsissä vesistöjen läheisyydessä. Emakko tekee pesän joko lehdillä pehmustamaansa maakuoppaan tai kerää läjän risuja, joiden uumeniin synnyttää porsaansa. Villisikaemakot porsaineen muodostavat jopa 15 sian laumoja. Karjut sen sijaan viettävät yksinäistä elämää kiima-aikaa lukuun ottamatta. Villisika on aktiivinen hämärän aikaan, jolloin se kulkee ravinnonhaussa. Villisika on kaikkiruokainen. Vahvalla kärsällään se tonkii maasta juuria ja selkärangattomia – tai pellosta perunoita. Sille kelpaavat marjat, sienet, juuret, selkärangattomat, linnunmunat ja -poikaset. Se voi myös syödä jätteitä ja raatoja sekä pelloilta perunoita, viljaa ja sokerijuurikkaita.

SUOJELU

Suomessa villisika kuuluu riistalajeihin, ja niitä metsästetään vuosittain muutamia yksilöitä.

SOPEUTUMINEN TALVEEN

Villisiat eivät ole sopeutuneet elämään luonnossa kylmillä alueilla. Routaantuva maa ja lumipeite vaikeuttavat niiden ravinnonhankintaa. Niiden kapeat sorkat uppoavat lumeen ja liikkuminen on vaivalloista. Villisika tarkenee kyllä pakkasessa, jos se on saanut kasvatettua sulan maan aikaan vararasvakerroksen nahkansa alle ja löytää syötävää. Villisian selviytymistä Suomessa on auttanut niiden talviruokinta. Ruokintapaikkojen lisäksi villisika voi löytää ravintoa talvisin tunkioilta ja kaatopaikoilta.