Maakotka

ELINTAVAT

Maakotka viihtyy syrjäisillä, rauhallisilla erämaa-alueilla. Sen saaliseläimiin kuuluvat jänikset ja metsäkanalinnut, myös mm. ketut, kurjet ja poronvasat. Kotkan pesä on yleensä vankkaoksaisen männyn latvassa, kallioseinämällä tai jopa kolmiomittaustornissa. Tavallisesti kotkaparilla on muutama vaihtopesä, joista se valitsee vuosittain yhden käyttöönsä. Kotka on hyvin arka lintu, joka häiriintyy helposti ihmistoiminnasta. Pesimäaikaan tapahtuva häirintä voi johtaa pesinnän tuhoutumiseen, sillä munat jäähtyvät helposti emon kurkotuttua pesältä. Kotkapari on uskollinen paitsi toisilleen myös kotipaikalleen. Sen sijaan nuoret kotkat viettävät kiertelevää elämää. Maakotkan levinneisyys Suomessa painottuu Lappiin, jossa pesii 80 % maamme maakotkista. Lisäksi Oulun läänissä, Suomenselän alueella ja Keski-Suomessa on asuttuja reviirejä.

SUOJELU

Suomessa maakotka luetaan vaarantuneisiin lajeihin. Kotkia, kuten muitakin petolintuja, on vainottu, sillä ne metsästävät ihmisen kanssa samaa riistaa. Suomen kotkakanta lienee ollut alimmillaan 1960-luvun lopulla, jolloin parimääräksi arvioitiin 150–200. Tuolloin kotka rauhoitettiin. Myös metsätalous vaikuttaa maakotkiin: suuret erämaametsät pirstoutuvat rauhattomiksi, metsätieverkoston hajottamiksi saarekkeiksi eikä tarpeeksi vahvaoksaisia puita ehdi kasvaa kotkien pesäpuiksi kaadettujen tilalle. Nykyisin (v. 2008) Suomessa pesii 460–470 kotkaparia.

SOPEUTUMINEN TALVEEN

Kotka on suuri lintu, jonka pyytämä ravinto, pääasiassa jänikset ja metsäkanalinnut ovat sen saavutettavissa talvellakin. Monet nuoret linnut talvehtivat ruokintahaaskojen turvin.