Sisältöön sitemap

Kurki

ELINTAVAT

Kurjet viihtyvät avoimilla soilla ja kosteikoilla, missä ne etsivät ravinnokseen kasveja, juuria ja versoja sekä hyönteisiä, nilviäisiä, sammakoita ja marjoja. Suomessa kurkia tavataan koko maassa pohjoisinta Tunturi-Lappia lukuun ottamatta. Kurkipari solmii elinikäisen suhteen ja palaa myös samalle suolle pesimään vuosi toisensa jälkeen. Soiden kuivatuksen vähennettyä luontaisia elinpaikkoja kurjet ovat alkaneet viihtyä myös viljelysten äärellä etenkin muuton aikana. Ennen syysmuutolle lähtöä kurjet alkavat kerääntyä suuriin, sata- tai jopa tuhatpäisiin parviin. Usein kokoontumiskeskuksena toimii laaja viljelyaukea, kuten Söderfjärdenin peltoalue Vaasan eteläpuolella. Pelloilla linnut tankkaavat muuttomatkaa varten mm. syömällä viljaa. Mikäli viljaa ei ole ehditty puimaan ennen kurkien saapumista, aiheuttavat ne vahinkoa tallaamalla ja sotkemalla ulosteillaan. Päivisin pelloilla ruokailevat kurjet siirtyvät yöksi läheisen meren luodoille, jossa ne voivat levätä turvassa maapedoilta.

SUOJELU

Kurki on rauhoitettu luonnonsuojelulailla. Aikoinaan mittavat soiden ojitukset vähensivät kurjille sopivaa elinympäristöä. Suomessa lajilla ei liene suurempia uhkia nykypäivänä. Muuttoreittien varrella ja talvehtimisalueilla olevat tärkeät kosteikot voivat edelleen muuttua sekä ihmisen toiminnan että ilmastonmuutoksen seurauksena. Kurkien muuttoreittejä tutkitaan kurkia rengastamalla sekä varustamalla niitä seurantaa varten satelliittilähettimin.

SOPEUTUMINEN TALVEEN

Kurjet muuttavat talvehtimaan etelään. Osa jää Etelä-Eurooppaan mm. Unkariin ja Serbiaan osan jatkaessa matkaa Pohjois-Afrikkaan saakka.

Kurki

Grus grus, Common crane

Luokka: Aves – Linnut

Lahko: Gruiformes – Kurkilinnut

Heimo: Gruidae – Kurjet

Koko: Paino 4-6 kg, siipien kärkiväli 185-220 cm

Lisääntyminen: Naaras munii huhtikuun lopussa/toukokuussa 2 munaa, haudonta 29-31 vrk. Myös koiras hautoo. Poikaset itsenäistyvät ensimmäisenä talvenaan, sukukypsä n. 5-vuotiaana.

Elinikä: Rengastustietojen mukaan vanhin kurki on elänyt yli 37-vuotiaaksi.

Tiesitkö, että…

muuttomatkalla olevien kurkien viljapelloille aiheuttamien vahinkojen vähentämiseksi on perustettu ns. kurkipeltoja, joilla kasvatetaan kurjille mieluista syötävää? Kurjet valitsevat houkuttelevat kurkipellot ruokailupaikoikseen ja muut viljapellot säästyvät.