Kolme jääkarhunaarasta nyt yhdessä
Tiistaina saavutettiin tärkeä etappi jääkarhujemme elämässä, kun Venus pääsi samaan aitaukseen Inuvikin ja Karan kanssa.
Jääkarhuaitauksen valmistuttua viime joulukuussa Ranualle muuttaneet Inuvik ja Kara ovat viettäneet yhdessä aikaa jo puolen vuoden ajan. Venus on puolestaan tutustunut uusiin naapureihinsa vähitellen aidan läpi hajujen, äänien ja näköyhteyden avulla, joten karhut eivät olleet toisilleen täysin vieraita ennen yhdistämistä.
Ensikohtaamisessa näkyivät karhujen erilaiset luonteet. Kara tarkkaili tilannetta välillä hieman etäämmältä, kun taas Inuvik ja Venus mittailivat jääkarhumaiseen tapaan toisiaan. Yhteiselämän alkaessa arjen rutiinien löytyminen vie aikaa, ja oman paikan hakeminen sekä ajoittainen keskinäinen mittailu kuuluvat asiaan.
Tutulla altaalla Venuksen mieliin palasivat myös vanhat suosikkipuuhat – vesileikit ison pallon kanssa ja herkkujen sukeltelu altaan pohjasta.
Kaikki kolme naarasta ovat syntyneet eurooppalaisissa eläintarhoissa ja ne on valittu Ranualle eurooppalaisen jääkarhujen EEP-suojeluohjelman koordinaattorin toimesta.
Jääkarhujen yhteiselämää seurataan tiiviisti myös jatkossa, kun uusi ryhmä muodostaa omia arjen rutiinejaan.
Jääkarhuja pääsee näkemään eläinpuistossa päivittäin. Kesän aikana jääkarhut ovat esillä myös eläintenhoitajien eläinesittelyissä sekä erilaisissa jääkarhuteemaisissa tapahtumissa ja ohjelmissa. Lisätietoa kesän ohjelmasta: https://ranuaresort.com/ranua-resortin-kesa/
Lisää artikkeleita
Ranua Resortista Polar Bears Internationalin Arctic Ambassador Center
Ranua Resort on tiivistänyt yhteistyötään Polar Bears Internationalin kanssa ja liittynyt kansainväliseen Arctic Ambassador Center -verkostoon. Yhteistyö vahvistaa Ranua Resortin jääkarhuviestintää, ympäristökasvatusta ja työtä arktisen luonnon puolesta. Yhteistyö julkistettiin Ranuan eläinpuistossa Arktisen merijääpäivän tapahtumassa 15.7., jolloin uudessa jääkarhujen katselukatoksessa avattiin myös merijääaiheinen installaatio. Polar Bears Internationalin kansainvälinen Arctic Ambassador Center -verkosto kokoaa yhteen eläintarhoja, akvaarioita ja eläinpuistoja, jotka tekevät työtä jääkarhujen, arktisen luonnon, tutkimukseen perustuvan viestinnän ja ilmastotietoisuuden edistämiseksi. Verkostolla on jäseniä Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Euroopassa.
Lue lisää
Pihakioski suljettu toistaiseksi
Olemme sulkeneet Ranua Resortin piha-alueen jäätelökioskin väliaikaisesti. Oravalla on pesä kioskin lähistöllä, joten annamme oravalle pesintärauhan. Avaamme kioskin jälleen poikasten lähdettyä pesästä.
Lue lisää