Ranuan eläinpuistossa on vuosien varrella hoidettu yli 90 eri eläinlajiin kuuluvia luonnonvaraisia eläimiä. Yleisimpiä lajeja ovat olleet laulujoutsen, kanahaukka, huuhkaja, kurki, telkkä ja helmipöllö sekä nisäkkäistä muun muassa saukko. Harvinaisempia hoidokkeja ovat olleet kompassinsa sekoittanut kattohaikara sekä harmaahylkeen kuutti, joka jostain syystä oli eksynyt omakotitalon pihaan kilometrien päähän merestä.
Loukkaantunutta luonnoneläintä hoidettaessa tavoite on aina eläimen kuntouttaminen ja palauttaminen luontoon. Jos eläin kuntoutuu vain osittain eli siten, että se ei pysty selviämään luonnossa mutta sillä on mahdollisuus kivuttomaan, hyvään elämään ihmisen hoidossa, saattaa se jäädä pysyvästi meille tai johonkin toiseen eläintarhaan viranomaisten myöntäessä siihen luvan. Usein luonnoneläin on jo varsin huonossa kunnossa kun sen hätä huomataan ja se saadaan kiinni, joten moni on liian heikossa kunnossa selvitäkseen ja useimpien vain osittain kuntoutuneiden yksilöiden kohdalla sijoittaminen eläintarhaan ei ole tarkoituksenmukaista. Näissä tapauksissa eläin tulee lopettaa ilman aiheetonta viivytystä kärsimyksen välttämiseksi.
HUOM! Juuri nyt emme voi ottaa vastaan hoivaeläimiä suoraan luonnosta tautisuojaukseltaan sopivien tilojen puuttumisen vuoksi. Annamme kuitenkin neuvoja tarvittaessa sekä kansalaisille, että eri toimijoille kuten viranomaisille sekä teemme yhteistyötä eri tahojen kanssa hoivaeläintoiminnan kehittämiseksi Suomessa. Lisäksi tarjoamme mahdollisuuksien mukaan pysyviä tarhapaikkoja niille eläimille, joiden luontoonpalauttaminen ei ole mahdollista ja joiden kohdalla tarhasijoitus on kokonaisharkinnan pohjalta perusteltu ratkaisu. Nämä pohditaan kuitenkin aina tapauskohtaisesti ja yhteistyössä asianosaisten viranomaisten kanssa.
Tarvitseeko villieläin apua?
Jos löydät yksinäisen, avuttomalta vaikuttavan eläimenpoikasen, malta mielesi ja tarkkaile tilannetta jonkin aikaa etäältä ja kysy tarvittaessa neuvoa ennen tilanteeseen puuttumista. Useiden eläinten poikaset voivat lepäillä ja liikkua etäälläkin emostaan eivätkä silti läheskään aina tarvitse ihmisten apua. Monet linnunpoikaset lähtevät pesästään lentokyvyttöminä ja osa varsin untuvaisina ja emo ruokkii niitä maahan monesti ihmisen katseilta salaa. Oravanpoikaset saattavat joskus olla hyvinkin pelottomia ja uteliaita ihmistä kohtaan siitä huolimatta, että emo hoitaa niitä. Pienet kauriinvasat luottavat suojaväriinsä ja liikkumattomuuteen levätessään piilopaikassa emää odotellen, eivätkä välttämättä lähde karkuun edes aivan lähellä olevaa ihmistä. Rusakko jättää poikasensa piiloon yksittäin sinne tänne, ja käy vain hyvin pikaisesti imettämässä niitä yleensä hämärän turvin.
Tarpeettomasti tilanteeseen puuttuminen voi johtaa siihen, ettei poikasta pystytä pelastamaan tai palauttamaan luontoon – ihmisen on vaikea korvata emon antamaa hoivaa. Myös liian läheltä tilannetta seuraileva ihminen voi pelottaa emon niin, ettei se tule hoitamaan jälkikasvuaan. Toisaalta esimerkiksi maasta löytynyt tervapääskyn poikanen on aina apua vailla. Avuntarpeen tunnistaminen ei siis ole aina helppoa, vaan edellyttää useimmissa tilanteissa eläinlajin ja sen elintapojen tuntemista. Jos eläin on selkeästi loukkaantunut tai nääntynyt tai olet epävarma siitä, tarvitseeko se apua, ota yhteyttä esimerkiksi eläintenhoitajiimme, Korkeasaaren villieläinsairaalaan, läänin eläinsuojeluvalvojaan tai paikallisiin luonnoneläimistä kokemusta omaaviin eläinsuojeluyhdistyksiin tai vastaaviin tahoihin neuvojen ja toimintaohjeiden saamiseksi.
Mistä neuvoja ja apuja?
Yleiseen hätänumeroon (112) voi soittaa, jos eläin aiheuttaa vaaraa ihmisille tai eläimen pelastamisessa tarvitaan viranomaisten erityiskalustoa tai muuta kiireellistä viranomaisapua. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi moottoritiellä tai kaupunkialueella juokseva tai jäihin pudonnut hirvi tai poro sekä kolarissa loukkaantunut hirvieläin tai suurpeto, tai tilanne jossa esimerkiksi viranomaista tarvitaan lopettamaan eläimeen kohdistuva väkivalta tai muu vakava kärsimys. Hätäkeskus arvioi tällöin avuntarpeen sekä sen, mikä viranomaistaho on oikea auttamaan. Pääsääntöisesti hätäkeskus ei kuitenkaan ole se paikka, johon eläinten ongelmatilanteista soitetaan.
Jos löysit linnunpoikasen, niin täältä löydät neuvoja miten toimia: https://tiedostot.birdlife.fi/julkaisut/linnunpoikaset-BirdLifeSuomi.pdf
Yhteystietoja:
Luonnonvaraiset hoivaeläimet:
Ranuan eläinpuiston eläintenhoitajat 040 183 7309
Korkeasaaren villieläinsairaala (kiireelliset neuvonnat) 040 334 2954, neuvoja löydät myös heidän nettisivuilta
Heinolan lintuhoitola, 050 5951415 ja 050 595 51416, lintuhoitola@heinola.fi
Luonnonvaraisten eläinten hoitola Orimattila, Sari Valtanen 040 735 44 70
Lapin läänin eläinsuojeluvalvoja Nina Rissanen 040 7151793
Oma paikallinen eläinlääkäri – sekä yksityiset klinikat että kunnallinen eläinlääkäri voivat usein auttaa etenkin, jos eläimen vammat täytyy arvioida tai eläin pitää lopettaa. Kannattaa ennen paikalle menemistä soittaa ja kysyä kuinka toimia, esimerkiksi päivystävä kunnaneläinlääkäri voi olla eri toimipisteessä kuin oletat tai vaikkapa tilakäynnillä eikä siksi ole tavattavissa vastaanotolla.
Villieläin ei ole kuten lemmikki
Villieläinten hoito ja kuntouttaminen on erikoisosaamista edellyttävää työtä, ja usein lajikirjon ja tilanteiden monimutkaisuuden vuoksi ammattilaisillekin haastavaa työtä. Oikea käsittely, oikeanlaiset pito-olosuhteet ja ruokinta sekä liian vaikeiden terveysongelmien mahdollisimman aikainen tunnistaminen ovat edellytyksiä sille, että eläin voidaan hoitaa tehokkaasti ja toisaalta olla aiheuttamatta sille lisää stressiä ja kärsimystä pitkittyneillä tai väärillä hoitotoimilla.
On tärkeää muistaa, että villieläimelle ihmisen hoitoon joutuminen on aina iso stressi. Edes vakavasti loukkaantunut villieläin ei saa ihmisen läsnäolosta turvaa tai helpotusta, vaan yleensä sen kokema pelko ja kärsimys lisääntyvät. Sen vuoksi tarpeetonta käsittelyä ja esimerkiksi eutanasian tarpeetonta pitkittämistä tulee välttää.
Loukkaantuneiden tai muutoin avuntarpeessa olevien eläinten auttaminen ja avun puute herättävät usein paljon keskustelua ja tunteita. Tämä on varsin ymmärrettävää ja on myös totta, että Suomesta valitettavasti suurelta osin puuttuu lainsäädännön turvaama ja yhteiskunnan rahoittama järjestelmä avuntarpeessa olevien luonnoneläinten auttamiseksi tehokkaasti.
Silti on muistettava, että monien tilanteiden ratkaiseminen on aidosti erittäin haastavaa, eivätkä läheskään kaikki auttamisen keinot, jotka teoriassa voisivat tulla kyseeseen, ole todellisuudessa kohtuullisin resurssein käytettävissä. Eikä eläimen auttaminen aina ole läheskään ongelmatonta eläimen itsensä kannalta – eläimelle aiheutettavan stressin ja kivun pitkittämisen tarkoituksenmukaisuutta on arvioitava suhteessa siihen, mitkä ovat todelliset mahdollisuudet sen kuntouttamiseksi.
On luonnollista haluta aina yrittää auttaa eläintä, mutta on myös armeliaisuutta eläintä kohtaan pyrkiä tunnistamaan tilanteet, joissa avusta suurella todennäköisyydellä ei ole eläimelle pysyvää hyötyä. Tällöin eutanasia on useimmiten paras ratkaisu, ja etenkin tilanteessa toimivien viranomaisten ja muiden ammattilaisten tulisi saada tehdä tarvittaessa tämä päätös ilman kohtuutonta painostamista. Eutanasiaa ei tietenkään tule pitää automaattisena ratkaisuna, vaan eläinsuojelulainkin mukaan loukkaantunutta tai muuten hädässä olevaa eläintä tulee pyrkiä auttamaan.
Kuka saa hoitaa villieläintä tai lopettaa eläimen?
Lainsäädäntö ei aseta varsinaisia vaatimuksia sille, kuka saa ottaa tilapäisesti hoitoonsa avuntarpeessa olevan eläimen. On kuitenkin ehdottoman tärkeää muistaa, että hyvin lievää vakavampien vammojen tai sairauksien arvioiminen ja hoito sekä lääkitykset ja vastaavat toimenpiteet edellyttävät eläinlääkärin arviota, ja perushoivankin antaminen villieläimelle edellyttää osaamista, tietoa ja eläimille sopivia tiloja. Pääsääntöisesti asiaan perehtymätön henkilö siis tarvitsee tueksi vähintäänkin erittäin hyvät neuvot, ja monien eläinlajien kohdalla maallikon on tavanomaisissa oloissa mahdoton hoitaa eläintä asianmukaisesti. Lisäksi on muistettava, että villieläimen ottaminen elätiksi tai lemmikiksi on kiellettyä – hoidossa pitäminen ei saa kestä tarpeettoman pitkään.
Jos eläin täytyy ottaa kiinni ja kuljettaa hoitoon, on huomioitava sekä ihmisten turvallisuus (esimerkiksi petolinnut kynsiltä ja nokalta suojautuminen, hygienia tarttuvien tautien välttämiseksi) että eläimen turvallisuus, ettei se saa lisävammoja esimerkiksi vastustaessaan kiinniottoa tai ollessaan levoton kuljetettaessa. Pienen eläimen kuljettamiseen soveltuu usein pahvilaatikko, jonka pohjalle voi laittaa esimerkiksi sanomalehteä tai sammalta.
Toisaalta vaatii kohtuullisen paljon asiantuntemusta ja lajin ominaisuuksien tuntemista tehdä päätös siitä, milloin eläimen voi laskea takaisin luontoon. Vuodenaika, eläimen ikä, sen keräämän vararavinnon määrä, vammoista mahdollisesti jääneet pysyvät haitat, sulkapeitteen kunto ja mahdollisen muuttolennon ajankohta – kaikki nämä ja monet muut tekijät vaikuttavat siihen, onko eläimellä todellinen mahdollisuus selvitä luonnossa itsenäisesti.
Eläimen lopettaminen tulee ensisijaisesti antaa eläinlääkärin tai esimerkiksi ampumalla lopettamisen taitavan henkilön tehtäväksi. Kuitenkin akuutissa hätätilanteessa eläimen kärsiessä voimakkaasti saa lopettamisen suorittaa kuka tahansa asian taitava henkilö. Yleistä ohjetta siitä, millä tavalla ja missä tilanteessa eri lajin villieläinten lopettaminen on sallittua ei voi antaa ilman, että väärinymmärrysten mahdollisuus on suuri (on huomioitava sekä eläinsuojelulliset tekijät että luonnonsuojeluun liittyvä lainsäädäntö). Harkinta on siksi tehtävä tapauskohtaisesti.