Sisältöön sitemap

fewåokfew

Hyvää syntymäpäivää Venus!

Venus-jääkarhu täyttää tänään pyöreät 20 vuotta! Onnea!

Päivän kunniaksi Venus sai jättimäisen lahjapaketin, jonka uumeniin oljen sekaan oli piiloteltu herkullisia yllätyksiä. Venus tutki pakettia uteliaana, eikä kauaa mennyt kun sieltä löytyi herkullista persiljaa, rasvaa ja iso kinkku, jonka Venus siirtyi syömään lempipaikkaansa. Laatikkoon jäi myöhemmin herkuteltavaksi haukea, lohta, omppuja sekä kurpitsaa.

Venus on syntynyt 9.12.2004 Rostockin eläintarhassa Saksassa, josta se saapui Ranualle yhdessä siskonsa Valeskan kanssa. Sen jälkeen Ranua onkin ollut Venuksen koti jo 18 vuoden ajan. Valtaosa sen elämästä on kulunut jo edesmenneen urosjääkarhu Manassen seurassa, jonka kanssa Venus saattoi maailmaan kaksi suloista pentua, ja on sittemmin tullut myös isovanhemmaksi. Tällä hetkellä odottelemme Venuksen kanssa innolla jääkarhualueen remontin valmistumista ja Venuksen pääsyä tutkimaan uudistettua kotiaan.

Venus kuuluu Euroopan eläintarha- ja akvaariojärjestön ylläpitämään jääkarhujen suojeluohjelmaan, jonka pyrkimyksenä on lisätä tietoa jääkarhuista, arktisesta ekosysteemistä sekä erityisesti ilmastonmuutoksen aiheuttamasta uhasta lajille ja niiden elinympäristölle. Pohjoisten olosuhteiden myötä olemme Ranuan eläinpuistossa pystyneet tarjoamaan tutkijoille autenttisen ympäristön tutkimusmenetelmien testaamista varten. Jääkarhun lumisen tassunjäljen analysointi antoi tutkijoille varmuuden DNA:n löytymisestä ja jääkarhuyksilön tunnistamisesta.

Tänään juhlimme Venuksen syntymäpäivää, ja sen kunniaksi lahjoitimme 1000 € WWF:n keräykseen Suomen monimuotoisen luonnon hyväksi. Halutessasi sinäkin voit osallistua ja antaa lahjan Venuksen puolesta Suomen luonnolle osoitteessa https://wwf.fi/lahjaksi/joulu-lahjoitus/