Uhanalaisia persianlampaita Ranualle
Eläinpuistomme on saanut uusia asukkaita osana kansainvälistä suojelutyötä. Vuoden ikäiset persianlampaat Qerttu ja Quisma muuttivat meille Korkeasaaren eläintarhasta joulukuun puolivälissä, ja ovat kotiutuneet talviseen ympäristöönsä.
Luonnossa persianlampaita elää Keski-Aasian vuoristoalueilla. Persianlammas jaetaan useaan alalajiin, joista Korkeasaaressa ja nyt myös meillä elävä alalaji on levinneisyydeltään koillisin ja parhaiten vuoristo-olosuhteisiin sopeutunut. Se luokitellaan vaarantuneeksi, ja sitä pidetään kaikkein uhanalaisimpana villilampaana. Lajin kantaa ovat heikentäneet salametsästys, kilpailu kotieläinten kanssa sekä kuivuudet ja ankarat talvet.
Persianlampaita suojellaan rajoittamalla metsästystä, tekemällä valistus- ja suojelutyötä paikallisyhteisöjen kanssa sekä eläintarhojen välisen yhteistyön avulla. Laji liitettiin vuonna 2021 Euroopan eläintarhajärjestö EAZAn ylläpitämään EEP-suojeluohjelmaan, jonka tavoitteena on luoda elinvoimainen tarhakanta lajin tulevaisuuden turvaamiseksi.

Lisää artikkeleita
Nimeä Ranuan pikkuahmat – osallistu nimikilpailuun
Ahmanpennut ovat käyneet lääkärintarkastuksessa, ja samalla saimme niistä ensimmäiset omat “henkilökuvat”. Tämähän tarkoittaa sitä, että nyt etsimme neljälle suloiselle tutkimusmatkailijalle nimiä! Tämän vuoden teema on leikkisästi ”satuhahmot”. Osallistu nimikilpailuun 14.–26.4. ja ole mukana valitsemassa nimiä, jotka jäävät historiaan!
Lue lisää