Ruskeakarhu on herännyt talviuniltaan
Ranuan eläinpuiston ruskeakarhu Malla on herännyt talviuniltaan ja tullut ulos pesästään. Kevään edetessä Malla ulkoilee jälleen aitauksessaan, mutta talviunen jälkeen karhu saattaa vielä olla jonkin aikaa unelias ja palata välillä pesään lepäämään.
Ranualla ruskeakarhun talviuni kestää tavallisesti marraskuusta maaliskuuhun, eli noin neljästä viiteen kuukautta. Talviuni ei kuitenkaan ole yhtäjaksoista syvää unta, vaan karhu saattaa liikkua pesässään ja vaihtaa asentoa talven aikana.
Talviunen aikana karhu paastoaa. Keväällä ruokailu aloitetaan rauhallisesti pienemmillä annoksilla, jotta ruoansulatus käynnistyy vähitellen pitkän paaston jälkeen. Ruokamäärä kasvaa vähitellen kevään edetessä.
Karhun herääminen on yksi varmoista merkeistä siitä, että kevät on jälleen saapumassa myös Ranuan eläinpuistoon.

Lisää artikkeleita
Nimeä Ranuan pikkuahmat – osallistu nimikilpailuun
Ahmanpennut ovat käyneet lääkärintarkastuksessa, ja samalla saimme niistä ensimmäiset omat “henkilökuvat”. Tämähän tarkoittaa sitä, että nyt etsimme neljälle suloiselle tutkimusmatkailijalle nimiä! Tämän vuoden teema on leikkisästi ”satuhahmot”. Osallistu nimikilpailuun 14.–26.4. ja ole mukana valitsemassa nimiä, jotka jäävät historiaan!
Lue lisää