Metsäpeuroja palautetaan jälleen luontoon
Lauhanvuoren kansallispuistoon tehdään kevään ja kesän 2025 aikana pienimuotoinen metsäpeurojen täydennysistutus. Tavoitteena on tukea alueelle aiemmin palautusistutettua metsäpeurakantaa ja lisätä sen geneettistä monimuotoisuutta.
Suomen alkuperäislajistoon kuuluva metsäpeura palautusistutettiin sen entisille elinalueille eteläiselle Suomenselälle vuosina 2016–2023 toteutetussa, EU-rahoitteisessa MetsäpeuraLIFE-hankkeessa. Palautusistutuspaikoiksi valikoituivat Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistot. Lauhanvuoren kansallispuistoon vapautettiin hankkeen aikana 42 metsäpeuraa.
Tällä hetkellä Lauhanvuoren kansallispuistossa ja sen lähialueilla elää muutaman kymmenen yksilön kokoinen metsäpeurakanta. Osakannan kasvun tukemiseksi ja sen perimän monipuolistamiseksi Metsähallitus, Korkeasaaren eläintarha, Ähtärin eläinpuisto ja Ranuan eläinpuisto toteuttavat pienimuotoisen täydennysistutuksen maalis-huhtikuun taitteessa. Kansallispuistossa sijaitsevaan totutustarhaan tuodaan eläintarhassa syntyneitä nuoria metsäpeuroja, jotka vapautetaan keskikesällä.

”MetsäpeuraLIFE-hankkeessa parannettiin myös metsäpeuran eläintarhakannan perimää. Totutustarhoihin luonnosta pyydystetyt kuusi aikuista hirvasta siirrettiin hankkeen aikana eläintarhoihin lisääntymään. Nyt Lauhanvuoreen tuotavat nuoret yksilöt ovat näiden hirvaiden jälkeläisiä ja lisäävät palautusistutetun osakannan geneettistä monimuotoisuutta”, Korkeasaaren eläintarhan kuraattori ja metsäpeuran lajikoordinaattori Hanna-Maija Lahtinen kertoo.
Totutustarhaan nuoret peurat muuttavat noin kymmenen kuukauden ikäisinä, eli samoihin aikoihin, kun niiden emät vierottaisivat ne muutoinkin. ”Nuorten eläinten seuraksi ja opettajaksi meillä on tarkoitus pyydystää kaksi aikuista vaadinta luonnosta”, metsäpeura-asiantuntija Sakari Mykrä-Pohja Metsähallituksen Eräpalveluista sanoo. ”Nämä niin sanotut kummieläimet vapautetaan yhdessä nuorten peurojen kanssa.”
Lisää artikkeleita
Pihakioski suljettu toistaiseksi
Olemme sulkeneet Ranua Resortin piha-alueen jäätelökioskin väliaikaisesti. Oravalla on pesä kioskin lähistöllä, joten annamme oravalle pesintärauhan. Avaamme kioskin jälleen poikasten lähdettyä pesästä.
Lue lisää
Iltavillit eläinpuistossa
Koe eläinpuisto kesäillan tunnelmassa. Iltavillit-päivinä Ranuan eläinpuisto on avoinna normaalia pidempään. Kesäillan rauhallinen valo, eläinten iltapuuhat ja eläintenhoitajien ohjelma tekevät puistokierroksesta aivan omanlaisensa elämyksen. Iltavillit-iltoina voit ostaa normaalia eläinpuistolippua edullisemman Iltavillit-lipun, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn klo 18–22.
Lue lisää